Tule sponsoriksi!

LORuusi2016
”Radio on hieno media, koska sitä voi kuunnella koko ajan muun tekemisen ohessa. On tärkeää opettaa lapset jo pieninä kuuntelemaan radiota.”
Lasten oma radio haluaa olla kaiken suomalaisen lastenkulttuurin äänenkannattaja. Haluamme keskittyä kotimaiseen lastenmusiikkiin, sillä se tarvitsee oman kanavansa. Lasten oma radio on aarrearkku, joka soittaa päivittäin uutta ja vanhempaa lapsille tehtyä hienoa musiikkia.
Lastenmusiikin lisäksi Lasten oma radio haluaa kertoa lasten tapahtumista. Haluamme huomioida koko lasten maailman ja lastenkulttuurin tanssista teatteriin, kirjoista elokuviin, sekä peleistä ja leikeistä liikuntaan. Haluamme olla mukana tutkimassa luontoa, tekniikkaa, tiedettä ja taidetta. Lue lisää Lasten oman radion info-sivulta.
Tätä kaikkea voi Lasten oma radio olla, mikäli saamme kanavan jaloilleen ja kulkemaan taas eteenpäin siitä, mihin viimeksi päästiin. Nettiradio oli toiminnassa kaksi ja puoli vuotta vuosina 2012-2014, ja nyt on korkea aika saada se jälleen soimaan. Musiikki meillä on, osaamista meillä on ja laitteetkin odottavat valmiina. Puuttuu vain vähän rahaa.
Lasten oma radio tarvitsee sponsoreita
Suurin menoerä ovat lähetyksistä maksettavat tekijänoikeuskulut, jotka taas päätyvät musiikintekijöille. Tukemalla Lasten omaa radiota tulet siis mutkan kautta tukeneeksi myös kotimaisia musiikintekijöitä. Tuplavoitto!
Voisitko sinä olla sponsori? Sinun firmasi? Ystäväsi firma? Tai tiedätkö hyvän?
Paljonko firmasi voisi maksaa kuukaudessa Lasten oman radion sponsoroinnista? Kymppejä? Satasia?
Suurempi summa takaa suuremman näkyvyyden.
Tarjolla on kolme eri kategoriaa:
pikkusponsori näkyy somessa ja nettisivulla
mainostaja saa mainosspotteja lähetyksiin ja somenostoja
pääsponsorille tarjoamme mahdollisimman suuren näkyvyyden, johon sisältyvät banneri, oma sivu www.lastenomaradio.fi-sivustolla, iso määrä spotteja sekä kilpailut ja somenostot
Laita viesti osoitteeseen [email protected] niin saat tarjouksen ja voit osallistua radion uudelleen pystyttämiseen. Tarvitsemamme summa on pieni suhteessa saatavaan hyötyyn: heti kun saamme minimissään 1500€/kk kasaan puoleksi vuodeksi, alkaa radio taas kuulua.
Lasten oman radion ohjelmapäällikkö Luca Gargano