Levyuutuudet joulukuussa

Joulukuussa 2013 Lasten oman radion levyuutuuksissa kuullaan eksoottisia säveliä sekä kirjallista musiikkia ja vielä muutamia maistiaisia ensi vuonna ilmestyviltä levyiltä.

Pieni Tiikeri
Maailman musiikin keskuksen marraskuussa julkaisema Pieni Tiikeri tarjoaa maistiaisia maailman musiikkikulttuureista. Levyllä esiintyy lukuisia Suomeen muuttaneita aritsteja, mm. Arnold Chiwalala; Pole Pole (Tansania), Cinta Hermo (Espanja), Nefes (Turkki / Uusi-Seelanti), Pape ja Kasumai (Senegal / Togo / Gambia) ja Patalino (Kap Verde). Levyllä esiintyvät myös intialais-suomalainen Shava sekä Sierra Maestra Kuubasta käsin.

Varoitus postinkantajalle (Olen matkoilla vähän aikaa)
Piritta Porthan on säveltänyt ja esittänyt uuden kirjansa laulut. Kirja ja sen laulut ovat kuvaus ”maitohampaiden ja pilvilampaiden” täyttämästä lapsuudesta. Kirja on riimillisten runojen siivittämä matka pohjoisen Suomen tuntureille, rannikkoseutujen aurinkoisiin kesiin ja koti-Helsinkiin. Basambooksin julkaisemassa kirjassa on myös Kaisa Rekisen hauska kuvitus.

Mopo: Jee!
Jo viime vuonna julkaistu freejazz-levy lapsille soi nyt Lasten oman radion levyuutuuksissa, koska löysimme tämän mahtavuuden vasta nyt! Mopo hämärtää aikuisten ja lasten taidemusiikin rajaa – ja kuka sellaista rajaa on ikinä ollu piirtämässäkään! Mopon musiikkia kuunnellessa voi miettiä kaikkea, mitä äänet tuovat mieleen. Jokainen tapa kuunnella on oikea.

Näiden kolmen levyn lisäksi Lasten oman radion levyuutuuksissa kuullaan uusia, virallisesti vasta ensi vuoden puolella julkaistavia lauluja näiltä artisteilta ja levyiltä: Jukka Takalo, Soiva Siili sekä Vastarannan orkesteri, Zapliini, Velhovaarin lauluja, Pellekaija Pum

Levyuutuudet ja Viikon levy 2.-8.9.2013

Lasten oman radion Viikon levy on tällä viikolla Irwin Goodmanin Inkkareita ja länkkäreitä vuodelta 1977. Se kuullaan päivittäin klo 9.00 ja 16.30.

Ennen Viikon levyä eli päivittäin klo 8.30 ja 15.30 kuullaan valikoima levyuutuuksia eli äskettäin soittoon lisättyjä levyjä.
Tällä viikolla Levyuutuuksissa soivat:

-Eri esittäjiä: Ipanapa Räp (2013
-Tea: Mehudisko (2013)
-Rob Hund & Hans Glada Orkester: Med Dunder & Brak (2013)
-Satu Sopanen: Reissutunti (2013)
-Orffit: Kuinka bumerangia heitetään? (2013)
-Eri esittäjiä: Lasten musavaliot – Lastensuosikit (2012)
-Eri esittäjiä: Lasten musavaliot – Uusia lastenlauluja (2011)

Levyuutuudet kesällä 2013

Levyuutuudet soivat Lasten omassa radiossa joka päivä klo 8.30-9.00 sekä 15.30-16.00. Soitossa on vastikään ilmestyneitä sekä vanhempia mutta vasta lähiaikoina radion soittoon lisättyjä levyjä.
Soitossa tällä hetkellä:

Albumit:
Liikkuva laulureppu: Hattaroita ja hernesoppaa
Heta Niemi, Aino Virén, Mikko Räty: Huikkasin harakalle
Useita esittäjiä: Ipanapa Räp
Satu Saarikko: Jazzkatti
Useita esittäjiä: Jussin lastenlaulut
Hevisaurus: Kadonneen louhikäärmeen arvoitus
Aikasoppa: Kasvisten karnevaalit
Orffit: Kuinka bumerangia heitetään?
Laululaukku-orkesteri: Laulava kynä
Satu Sopanen & Tuttiorkesteri: Laulupussi – Säkillinen suosikkeja
Useita esittäjiä: Lehmän lauluja
Useita esittäjiä: Marjatta Pokela: Nukkearkku
Sari Kaasinen & Metku-kuoro & Otawa: Metkuillaan
Lankinen/Purokuru/Mäki-Lohiluoma: Myydään lasten polkupyörä
Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!: Pieni ja soma
Satu Sopanen: Reissutunti
Useita esittäjiä: Salossa soi 17
Hullut hattuset: Siilijalanjälki
Rajaton: Suomen lasten lauluja

Singlet / yksittäiset kappaleet:
Saara Aalto: Minne menee, mistä tulee (Rölli ja kultainen avain)
Ira Kaspi: Lennetään kauas (Velhovaarin lauluja)
Mari Rantasila: Juostaan (Velhovaarin lauluja)
Haukotutti: Pomppulinnan kreivi
Mimmit: Juhannustaikoja

Kuluneen kevään ja kesän aikana on ilmestynyt melko vähän uusia levyjä, siksi uutuuslistalla on pidetty myös joitakin viime vuoden julkaisuja. Lista kuitenkin elää joka viikko, ja pian onkin luvassa monta hienoa uutta levyä, eli kannattaa aika ajoin käydä täällä katsomassa, mitä listalle on nostettu.