Radioeläinten kakkoskausi alkoi somesta!

Radioeläimet eli Melwin-pöllö, Kettu Kohonen ja radiopeura Tasavatti ovat seikkailleet taustalla Lasten oman radion alusta saakka. Heidän tarinoistaan on kymmenosainen kuunnelmasarja Lasten oman radion sivulla, ja nyt kolmikko on taas vauhdissa, tällä kertaa ensin tekstinä somessa sekä tällä sivulla.

Radioeläinten kakkoskausi alkaa huhulla uudesta tulokkaasta, ja pian keskelle metsää ilmestyykin valtava Jellona. Voit seurata Radioeläimiä sekä täällä Lasten oman radion sivulla että Lastenmusiikkipäivän somessa.

Lastenmusiikkipäivä järjestetään ensimmäisen kerran 20.11.2018

Suomessa järjestetään vuonna 2018 ensimmäistä kertaa Valtakunnallinen Lastenmusiikkipäivä!

Tapahtuman takaa löytyvät tunnetut muusikot Satu Sopanen, Jukka Takalo ja Toni Ertolahti sekä tapahtumatuottajat Luca Gargano ja Johanna von Hertzen (Tuottajat). Mukana ovat myös mm. Muusikoiden liitto, Musiikin edistämissäätiö (MES) sekä Lasten oma radio.

Lastenmusiikkipäivä on jatkossa vuosittainen ja valtakunnallinen lastenmusiikin juhlapäivä, palkintogaala sekä tulevaisuudessa koko viikko täynnä konsertteja! Ensimmäinen lastenmusiikkipäivä pidetään tiistaina 20.11.2018. Pääkonsertti ja juhlagaala järjestetään Kulttuuriareena Gloriassa, Helsingissä.

Lastenmusiikkipäivän tarkoituksena on palkita lastenmusiikin tekijöitä, tarjota laadukkaita konsertteja ja muistuttaa siitä, että lapsilla on oikeus ja tarve omaan musiikkiinsa.

Tänään avatuille nettisivuille on avattu mahdollisuus ehdottaa palkinnonsaajia, ja sieltä löydät myös mm. Lastenmusiikkipäivän 10 teesiä: www.lastenmusiikkipäivä.fi

www.facebook.com/lastenmusiikki

Instagram @lastenmusiikkipaiva

Lastenmusiikkipäivän sanoma ”Lapsella on oikeus omaan musiikkiinsa” on suunnattu kaikille aikuisille, vanhemmille, opettajille, medialle ja lasten kanssa toimiville.

Lasten oma radio on mukana järjestämässä Lastenmusiikkipäivää!

Lasten Laulukaupungin sävellyskilpailun 2018 finalistit on valittu

Lasten Laulukaupungin Vuoden Uusi Lastenlaulu 2018 –sävellyskilpailun finalistit on valittu.  Tänä vuonna kilpailuun lähetettiin 53 uutta laulua. Kilpailun esiraati on valinnut finalistit ja samalla myös Salossa Soi –sarjan CD:lle numero 23 tulevat laulut.

Sävellyskilpailun finaaliin Kulttuuritalo Kivassa lauantaina 9.6.2018 valittiin seuraavat laulut:

Taksi                                                       Mikke Helenius, Anna Hakala                                          Turku
Sammakkolammella tapahtuu          Johanna Vuorenmaa                                                            Lapua
Leppäkertun sadelaulu                       Ville Karttunen                                                                     Helsinki
Metsäretkellä                                        Juho Kokki                                                                            Ilmarinen
Sydänystävyys                                     Laura Pylväs                                                                          Tampere
Piirrän kauniin maan                          Jussi Rasinkangas, Jukka Itkonen, Ismo Koskela         Kempele
Kaikki menee metsään                       Lauri Kukko                                                                          Merikaarto
Metsäläisten räätäli Herra Hyssy     Juha Mäki, Minna Malmgren                                            Kerava
Enkeli Rämäpää                                  Timo Vuolteenaho, Marianne Brandt                              Kokkola
Unilaulu                                                Viivi Orvasto                                                                         Vantaa
Herra Kuu                                              Marja Ahlsved                                                                       Helsinki

Esiraadissa olivat mukana musiikin tuottaja Timo Haanpää, musiikkipedagogi, musiikkileikkikoulunopettaja ja harmonikansoittaja Anna Schukov, luokanopettaja ja kuorolaulaja Pirjo Sinervo, musiikkiopistossa viulunsoittoa opiskeleva ja tanssia aktiivisesti harrastava Kaisa Johansson (10 v.) ja Laulukaupungin edustajana Siv Ilola.

Raadin päällimmäiseksi tunteeksi tämän vuoden uusista lastenlauluista jäi iloisuus, valoisuus ja reipas meininki. Ylivoimaisesti eniten oli nyt duuriin kirjoitettuja lennokkaita ja positiivisia lauluja lasten maailmasta ja tällä kertaa sanoituksissa oli paljon myös nykypäivää. Joukossa oli myös ihan perinteisiä lastenlauluja ja kauniita kehtolauluja. Yksi huomionarvoinen asia oli se, että perinteisten lastenlaulujen rinnalle oli tullut lauluntekemiseen uudenlainen moderni ote, jota esiraadissa sekä hämmästeltiin että ihasteltiin. Raadin jäsenet jakoivat paljon hyviä pisteitä eli upeita ja kiinnostusta herättäviä lauluja oli todella monta.

Finaalikonsertti järjestetään Salossa Kulttuuritalo Kivassa lauantaina 9.6.2018.

Uutinen: Lastenmusiikki soi nyt YouTubessa

Lasten oma radio on Suomen ensimmäinen YouTubessa toimiva radiokanava.

Kotimaisen lastenmusiikin aarreaitta ja kaikkien lasten oma kanava aloitti vuodenvaihteessa suorat lähetyksensä YouTubessa. Radion YouTube-sivu soittaa nyt vuorokauden ympäri kotimaista lastenmusiikkia, ja kanavan muu ohjelmisto siirtyy YouTubeen vähitellen alkuvuoden aikana. Jatkuvan livestriimin rinnalle tulee myös podcasteja ja videoita lapsille sekä kaikille lastenkulttuurista kiinnostuneille.

Vuonna 2011 perustettu Lasten oma radio on kerännyt kattavan kokoelman suomalaista lastenmusiikkia ja soittaa myös viimeisimpiä lasten uutuuksia. Kanava on kuulunut netin lisäksi mm. Lähiradion ja Radio Helsingin taajuuksilla. Musiikin lisäksi kanavalla kuullaan lasten juontamia lähetyksiä ja haastatteluja, kuunnelmia, lasten uutisia sekä puhetta lastenkulttuuriin liittyvistä aiheista. Kanavan on perustanut muusikko-tuottaja-toimittaja Luca Gargano.

Lisätiedot: luca@lastenomaradio.fi

Aikalisä ja salaperäinen uutinen

Lasten oma radio on valitettavasti ollut hiljaa koko syksyn ajan. Tähän on yksinkertainen, taloudellinen ja ajankäyttöön liittyvä syy: tärkein tietokoneemme meni rikki eikä vielä ole ollut mahdollisuutta hankkia uutta.

Lasten oman radion keskuskone pyöri itsekseen serverikaapissa toisessa kaupungissa, kaukana minusta. Kun tämä kone meni rikki, kesti ensin jonkin aikaa, että joku ehtisi sitä tutkimaan, ja lopulta selvisi ettei sitä saa enää käyntiin.

Sen jälkeen minulla on ollut vuoden kiireisimmät kaksi kuukautta, kyseinen serverikaappikin on vaihtanut sijaintia eikä ole myöskään taloudellisesti ollut mahdollista hankkia korvaavaa konetta – sen pitää olla tietyn tyyppinen tietokone sekä riittävän tehokas, eli vanha läppärini ei valitettavasti voi korvata sitä.

Samaan aikaan olen koko ajan ideoinut uusia kuviota Lasten oman radion varalle ja hyödyksi,
ja eräs suuri uutinen tavoittaakin kaikki jo pian. Tällä hetkellä vihjataan vain sometunnus #lastenmusiikkipäivä.

Toistaiseksi saamme siis edelleen kuunnella lastenmusiikkia levyiltä tai vaikkapa Lasten oman radio Spotify-listoilta.

Teen kaikkeni, jotta radio saamaan taas pian soimaan. Nyt kiireet ovat hellittäneet, ja pian olisi mahdollista hankkia uusi konekin. Toivottavasti radiomme soi taas jouluun mennessä.

Kiitos kun olette jaksaneet seurata ja kyselette aika ajoin, milloin radio taas saadaan toimimaan!

Lupaan, että osaan kertoa pian hyviä uutisia!

t. Luca
Musiikkipäällikkö
Lasten oma radio

Lasten oma radio: Kiva iltapäivä