Radioeläimet – kausi 2

Radioeläinten kakkoskauden tarina alkaa Lastenmusiikkipäivän Facebook-sivulta:

29.11.2017
”Mistähän tässä on kyse”, ihmetteli Kettu Kohonen eräänä syksyisenä sunnuntaiaamuna. ”Saat sen tietää tuota pikaa”, vastasi Melwin-pöllö salamyhkäisesti. ”Tässä on varmasti kyse hyvästä asiasta”, totesi Tasavatti.

17.1.2018
”Mutta milloin se tuota pikaa voisi olla”, ihmetteli Kettu Kohonen. ”Minusta tuntuu, että ensi viikolla olisi oikein hyvä tuotapika”, tuumasi Melwin. ”Se on varmasti hyvä”, totesi Tasavatti. Ja kaikki olivat taas hetken hiljaa, kukin itsekseen.

7.2.2018
”Kuulin, että Jellona olisi tulossa pian”, sanoi Melwin. ”Kuka tulee ja mistä kuulit”, kysyi Kohonen. ”Lentelin Planetoidi-nimisen paikan yli ja siellä kohistiin tällaisesta uudesta tulokkaasta”, Melwin raportoi. ”Kiva kun tulee uutta porukkaa. Keitänpä kaikille teetä”, totesi Tasavatti.

Vaan vielä ei kuulunut hiiskaustakaan Jellonasta. Kukahan se on ja mistäköhän se tulee?

15.2.2018
”Täällä on vielä kovin salaperäistä. Ei näy mitään. Radiossakaan ei ole tästä hiiskuttu. Vielä.”

Kettu Kohonen käveli pihalla edestakaisin. Aurinko paistoi taas vähän eilistä kirkkaampana ja pidempään. ”Taitaa se olla se kevät tulossa.”

11.3.2018
”RRRRAAAURR!” kuului ulkoa. Ääni oli niin kova, että Tasavatti tipahti tuolilta. Heti perään alkoi kuulua hirmuista yskintää, ja pian oveen koputettiin.

”Tuolla lailla karjuvilla on pahat mielessä”, tuumi Kettu Kohonen.
”Eikä varmasti ole”, Melwin naurahti. Hän riensi avaaman oven, jonka takana seisoi suuri violetti Jellona sylissään valtava soitin. Jellona kertoi olevansa vähän kylmissään, ja yskänkin alkaneen matkalla koko metsän halki.
”Tule jo sisään sieltä, pöydässä on teetä!” hoputti Melwin.
”Minä luulin että Jellonat ovat pienempiä”, sanoi Tasavatti.

Jellona oli kulkenut pitkän matkan löytääkseen ne kolme eläintä, jotka lähettivät radio-ohjelmaa keskeltä metsää. Se halusi mukaan lähetyksiin erityisesti laulamaan ja soittamaan suurta viisikielistä kontrabassoaan.

”Mutta radiolähetin on nyt mykkänä”, totesi Melwin. ”Emme tiedä miten sen saisi takaisin päälle.”
”Oletteko kokeilleet virtakatkaisinta? Siinä lukee yleensä power”, Jellona kysyi.
”Ei kai, mutta kaikki laitteen nappuloita on kyllä painettu”, sanoi Tasavatti.
”Yksikään nappula ei toimi, koska lähettimessä on akku loppunut. Siispä emme voi enää tehdä radio-ohjelmia”, selitti Kettu Kohonen.
”Miksette lataa akkua?” Jellona kysyi.
”Miksette sitä ja miksette tätä!” hermostui Melwin. ”Kyllähän me lataisimme, jos vain tietäisimme miten se tehdään! Olemme jo saanet hurjasti viestejä siitä, että moni odottaa radiolähetyksiä. Pitäisi taas tietää monelta linnut muuttavat ja miten mitäkin rakennellaan, ja moni odottaa musiikkia sekä uusia kilpailuja. Tällä hetkellä metsän uutisetkin kulkevat vain nokasta nokkaan, ja tietäähän sen miten viestit muuttuvat matkalla. Esimerkiksi sinun saapumisestasi huhuttiin jo viikkoja sitten.”
”Osaisitko sinä ladata akun, jotta voitaisiin taas tehdä radio-ohjelmia?” kysyi Tasavatti.
”Antakaapas kun hieman tutkin tätä laitetta”, sanoi Jellona ja istahti kopeloimaan radiokojetta.

23.3.2018
Muutaman päivän nikkaroituaan Jellona mutisi itsekseen. ”Noin, Nyt pitäisi ehkä jotain tapahtua”, hän sanoi samalla, kun radiovastaanottimesta kuului suhina ja pari pientä napsahdusta.
”Nyt kuuluu jotain!” huusi Tasavatti. ”Mitä sinä teit sille?”
”Rakensin linsseistä ja peilistä aurinkokennon, joka tuottaa sähköä lähettimen lataamiseen. Vielä muutama aurinkoinen päivä ja sen pitäisi olla taas täydessä latingissa, mutta nytkin ääni kantaa jo lähitienoille.”
”Oletpa sinä kätevä tassuistasi”, totesi Melwin.
”Tietty, olenhan basisti”, sanoi Jellona.
”Mikä sinun nimesi muuuten on?” kysyi Melwin.
”Jaa, sitä en tiedä, minua on aina kutsuttu vain Jellonaksi”, totesi suuri karvainen eläin alakuloisesti. ”Pitääkö kaikilla sitten olla etunimi? Jos minulla on joskus ollut sellainen, en ainakaan muista sitä enää. Keneltä sitä voisi kysyä?”
”Kysytään kuuntelijoilta!” päätti Kettu Kohonen. ”Järjestetään kuuntelijakilpailu sen kunniaksi, että radio kuuluu taas.”

Kettu Kohonen käynnisti radiolähettimen, soitti Radioeläinten tunnusmusiikin ja laittoi sitten mikrofoninsa päälle.
”No niin huhuu huhuu kuuluuko, täällä taas Radioeläinten radioasema lähettää ohjelmaa. Kaikille radionkuuntelijoille esitetään nyt tärkeä kysymys, joka on kilpailu ja siitä voi voittaa vaikka mitä hienoja palkintoja! Kysymys kuuluu: Mikä on Jellonan etunimi? Lähettäkää meille vastaukset viestillä ja sitten kerromme mikä Jellonan nimi on ja kuka voittaa palkinnot. Toistetaan vielä kysymys: Mikä on Jellonan etunimi?”

Kohonen sammutti lähettimen tyytyväisenä.
”Tuleekohan sieltä vastauksia?” pohti Melwin. ”Eiväthän kuuntelijat edes tiedä, miltä Jellona näyttää.”
”Laitetaan kuva nettiin, niin tietävät”, ratkaisi Kohonen ongelman.
”Mitä hienoja palkintoja voi voittaa?” kysyi Tasavatti.
”No vaikka mitä! Niinhän minä sanoin, ja kun radiossa jotain sanotaan, se on totta.” ilmoitti Kohonen.
”Sanotaanko minun etunimeni siellä sitten myös?” kysyi Jellona.
”No voi, kyllä varmasti sanotaan!” lupasi Kettu.

Muut eläimet katsoivat toisiaan hämmentyneinä, mutta Kettu Kohosen innostus vakuutti pian heidätkin. Sitä paitsi oli jännittävää, että lähetykset alkoivat taas. Näin käynnistyi myös radioeläinten kuuntelijakilpailu, jolla etsitään Jellonalle etunimi. Kevät tuoksui.

17.4.2018

Moneen päivään kukaan ei soittanut eikä viestinyt – edes linnut eivät huudelleet tavalliseen tapaan lentäessään radioeläinten aukion yli. Eikö ketään kiinnostanut ehdottaa Jellonalle etunimeä? Asian todellinen laita kuitenkin paljastui pian: kaikki metsän eläimet olivat ottaneet tehtävän omakseen! Siksi metsässä oli niin hiljaista lähes viikon ajan, kun kaikki pohtivat omissa koloissaan ja pesäluolissaan, mikä Jellonan etunimi voisi olla. Toisella viikolla radiolle tuli ensin pari sähköpostia, sitten parikymmentä lisää. Lopulta posti toi säkeittäin kortteja, kirjeitä ja kaarnanpalasia, joihin oli raapustettu erilaisia etunimiä. Sähköpostia tuli niin paljon, että radioeläinten tietokone meni hetkeksi jumiin.

”Jami, Lassi, Lempi, Bassna, Jesper, Hyrveli, Jerry, Buugi, Jecca, Keijo, Joose, Sointu, Jamjam, Nammunkki, Jeppe”, luetteli Melwin nimiehdotuksia. ”Näitä nimiä olisi kokonaista jellonalaumaa varten!”
”Mutta mikään noista ei tunnu minun nimeltäni”, murehti Jellona.
”Senkun vaan valitset jonkun”, kehotti Kettu Kohonen. ”Me sitten kutsumme sinua silä nimellä, ja kunhan kuulet sen tarpeeksi monta kertaa, totut siihen ja sitten se onkin sinun nimesi.”
”Niin, se on kyllä totta”, tuumasi Jellona. ”Mikä muuten sinun etunimesi on Kettu Kohonen? Onko se Kettu?”
”No se taas on niin pitkä tarina, että kerrotaan se joskus toiste. Nyt valitaan sinulle sopiva nimi”, sanoi Kohonen.
”Hetkinen hetkinen, Melwin hyppäsi yhden rivin yli lukiessaan nimiehdotuksia!” huudahti radiopeura Tasavatti. ”Tässä lukee… mitä tässä lukeekaan?”
”Sepä se, en osannut lukea sitä”, myönsi Melwin-pöllö. ”G-e-o-r-g, sanotaanko se Geeorrg? Geeorrrrg kuulostaa kyllä sellaiselta, mitä Jellona voisi karjaista.”
”Minusta tuntuu, että Georg äännetään Jori. Kuten kuuluisa lastenlaulujen säveltäjä Jori Malmsten”, neuvoi Tasavatti.
”En ole koskaan kuullutkaan”, sanoi Melwin.
”Jori Jellona!” Jellona huudahti. ”Siitä minä pidän! Se kuulostaa ihan minun nimeltäni!”
”Se on siis päätetty, hurraa!” huusi Tasavatti.
”Tervetuloa radioeläinten joukkoon mainioon uusi ystävämme Jori Jellona”, kuulutti Melwin oikein juhlavasti.
”Hyvä Jori”, huudahti Kettu Kohonen.
Jellona istui puun alla ja toisteli itsekseen ”Jori. Jori Jellona. Päivää, nimeni on Jori Jellona. Hei, olen Jellona, Jori Jellona.”
Pikkulinnut lähtivät kertomaan uutista metsän eläimille jo ennen kuin se ehdittäisiin julkistaa radiossa.