Joululahjavinkkejä!
Musiikkisokkelo-blogin ja Lasten oman radion joululahjavinkit ovat TÄÄLLÄ!
Musiikkisokkelo-blogin ja Lasten oman radion joululahjavinkit ovat TÄÄLLÄ!
Aiemmin mainittujen uutuuslevyjen joukkoon ehtivät nyt joulukuussa vielä tuorein Smurffit-levy Kreisibailut vol.22 sekä Munamiehen Satumaa. Seuraavat kolme viikon levyä ovat jouluista musiikkia. Tällä viikolla kuullaan päivittäin klo 16.00 (heti Joulusadun jälkeen) Vokki-Myyrien joulu.
Joulukuussa 2013 Lasten oman radion levyuutuuksissa kuullaan eksoottisia säveliä sekä kirjallista musiikkia ja vielä muutamia maistiaisia ensi vuonna ilmestyviltä levyiltä. Pieni TiikeriMaailman musiikin keskuksen marraskuussa julkaisema Pieni Tiikeri tarjoaa maistiaisia maailman musiikkikulttuureista. Levyllä esiintyy lukuisia Suomeen muuttaneita aritsteja, mm. Arnold Chiwalala; Pole Pole (Tansania), Cinta Hermo (Espanja), Nefes (Turkki / Uusi-Seelanti), Pape ja Kasumai (Senegal / Togo …
Lasten oma radio ylpeänä esittää: Tuutikki Tolosen Joulusatuja-kirja kuullaan radion omana joulukalenterina ja vieläpä kirjailijan itsensä lukemana! 1.-24.12.2013 Lasten oma radio klo 7.00, 10.00, 13.00, 16.00 ja 20.00 Sadun lumousta ja joulun taikaa: 24 joulusatua, joista jokainen tuo joulun lähemmäksi. Joulun alla tontut ja haltijat liikkuvat tavallista enemmän ihmisten ilmoilla ja meidänkin on mahdollista nähdä …
Lasten oma radio täyttää pian kaksi vuotta, ja sen kunniaksi teiltä kysytään, mikä radiossa on hyvää ja mitä haluaisitte parantaa! Kyselyyn vastataan sähköpostilla, ja kysymykset ovat täällä KILPAILUSIVULLA. Vastanneiden kesken arvotaan upeita palkintoja! Vastausaikaa on 15.12.2013 saakka. KIITOS VASTAUKSISTA!
Lasten oman radion Viikon levy on 11.11.-17.11.2013 Ilja Karsikkaan ja Samae Koskisen hieno Sintti Silmusuu vuodelta 2010. Sintti Silmusuu on pieni karhu, joka asuu Isoveljensä kanssa kurpitsanmuotoisessa majassa keskellä kaunista satumetsää. Sintillä on Isoveljen lisäksi toinenkin hyvä ystävä, Eleonoora-keiju, joka matkustaa ympäri maailmaa ja kirjoittaa tarinoita päiväkirjaansa. Sintti Silmusuukin tahtoo oppia lukemaan ja kirjoittamaan, mutta …
Valtakunnallista Satupäivää vietetään perjantaina 18.10. Valtakunnallisena Satupäivänä satujen maailma levittäytyy teattereihin, kirjastoihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Tämän vuoden teema Sadun ääni haluaa muistuttaa yhteisten satuelämyksien tärkeydestä. Ohjelmassa ovat edustettuina eri taiteen lajit kirjallisuudesta ja kuvituksesta teatteriin ja tanssiin. Helsingin julkisissa kulkuvälineissä satuja näytellään, luetaan ja kuvitetaan. Satupäivä ei ole vain lapsille vaan aikuisillakin on oikeus halutetassaan …
Ihan ensimmäisenä täytyy rauhoittaa ihmisiä, jotka ovat lukeneet päivän uutisia ja ajatelleet niiden vaikuttavan jollain tavoin Lasten oman radion toimintaan: Lasten oma radio voi hyvin ja jatkaa aivan kuten tähänkin saakka – ohjelmistoa rakennetaan pikkuhiljaa ja yhteistyökumppaneiden myötä kanavan anti monipuolistuu niin, että saamme vähitellen myös enemmän puheohjelmia. Sen sijaan nyt Suomeen ollaan puuhaamassa toista …
Lasten oman radion Viikon levy on tällä viikolla Irwin Goodmanin Inkkareita ja länkkäreitä vuodelta 1977. Se kuullaan päivittäin klo 9.00 ja 16.30. Ennen Viikon levyä eli päivittäin klo 8.30 ja 15.30 kuullaan valikoima levyuutuuksia eli äskettäin soittoon lisättyjä levyjä. Tällä viikolla Levyuutuuksissa soivat: -Eri esittäjiä: Ipanapa Räp (2013-Tea: Mehudisko (2013)-Rob Hund & Hans Glada Orkester: Med Dunder & Brak …
Lasten oma radio oli mukana viime torstaina Lasten taiteiden yössä Annantalon pihalla. Musiikkipäällikkö ja Juppe soittivat levyjä ja pohtivat mm. mitä taide on ja mikä kaikki voi olla taidetta. Lasten oman radion lähetykseen saivat kaikki halukkaat tulla kertomaan kuulumisiaan. Lasten taiteiden yön kolmituntinen taltiointi kuullaan Lasten omassa radiossa nyt lauantaina ja sunnuntaina klo …