Lasten taiteiden yö

Lasten oma radio oli mukana viime torstaina Lasten taiteiden yössä Annantalon pihalla. Musiikkipäällikkö ja Juppe soittivat levyjä ja pohtivat mm. mitä taide on ja mikä kaikki voi olla taidetta. Lasten oman radion lähetykseen saivat kaikki halukkaat tulla kertomaan kuulumisiaan.      Lasten taiteiden yön kolmituntinen taltiointi kuullaan Lasten omassa radiossa nyt lauantaina ja sunnuntaina klo …

Lasten taiteiden yö Lue lisää »

Viikon levy: Tuhatjalkaisen lauluja

Lasten oman radion viikon levy on hieno klassikko vuosien takaa: Tuhatjalkaisen lauluja (WSOY, 1974)   Vuonna 1974 lasten tv-ohjelmaan sävellettiin sarja Kirsi Kunnaksen runoja. Säveltäjä Jukka Siikavire esiintyi salanimellä Joonas Hoo Talikukko ja aakkossarjan laulut esitti Sirut. Viikon levy kuullaan joka päivä klo 9.00 sekä 16.00.

Levyuutuudet kesällä 2013

Levyuutuudet soivat Lasten omassa radiossa joka päivä klo 8.30-9.00 sekä 15.30-16.00. Soitossa on vastikään ilmestyneitä sekä vanhempia mutta vasta lähiaikoina radion soittoon lisättyjä levyjä. Soitossa tällä hetkellä: Albumit:Liikkuva laulureppu: Hattaroita ja hernesoppaaHeta Niemi, Aino Virén, Mikko Räty: Huikkasin harakalleUseita esittäjiä: Ipanapa RäpSatu Saarikko: JazzkattiUseita esittäjiä: Jussin lastenlaulutHevisaurus: Kadonneen louhikäärmeen arvoitusAikasoppa: Kasvisten karnevaalitOrffit: Kuinka bumerangia heitetään?Laululaukku-orkesteri: Laulava kynäSatu …

Levyuutuudet kesällä 2013 Lue lisää »

Viikon levy: Siilijalanjälki

Lasten oman radion Viikon levy 29.7.-4.8.2013 on Hullut Hattuset -yhtyeen Siilijalanjälki. Vuosi sitten ilmestynyt ja hienosti rokkaava Siilijalanjälki oli ehdolla viime vuoden lasten Emman saajaksi. Lastenmusiikkiblogi Musiikkisokkelo kirjoittaa seuraavaksi tästä levystä. Viikon levy kuullaan Lasten omassa radiossa joka päivä klo 9.00 ja 16.00.

Uusi ohjelmapaikka: Viikon levy

Viikon levy kuullaan Lasten omassa radiossa joka päivä klo 9.00 sekä 16.00. Viikon levyksi valitaan sekä uusia julkaisuja että vanhoja klassikoita, ja levyt esitellään lastenlevyistä kirjoittavassa Musiikkisokkelo-blogissa. Lasten oman radion viikon levy 22.-28.7. on Vesala Klaanin Afrikan tähdet vuodelta 1989.

Toivotuimmat palaa vanhalle ohjelmapaikalleen

Toivotuimmat soittaa joka lauantai ja sunnuntai kuluneen viikon aikana saadut kappaletoiveet sekä kaikkien aikojen toivotuimpia lastenlauluja. Lauantain lähetys kuultiin monta kuukautta jo klo 9.00, ja nyt se palautetaan takaisin alkuperäiseen lähetysaikaansa, eli Toivotuimmat kuullaan lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11.00. Toiveet voi lähettää osoitteeseen toimitus(at)lastenomaradio(dot)fi

Nallukka

Nallukka on Siirin paras lelukaveri, ruskea ja täydellinen, oikea rotunalle. 
Sarjan Kolmannessa tarinassa Nallukka ja Siiri kokevat jännittävän taikashow’n. Hullunkurisinta on, että Nallukka tempautuu esitykseen niin kiihkeästi, että nalleparalta lähtee melkein jalat alta. Vaikuttavan esityksen inspiroimina Siiri ja Nallukka harkitsevat jopa taikurin uraa. Nallukka -kirjojen tavoitteena on kirjata muistiin lapsen arkea ja juhlaa, rehellisesti, huumorilla …

Nallukka Lue lisää »

Anton Arnesin etsivätoimisto: Anton Arnes & Kodittoman kummituksen tapaus

Uusi kuunnelmasarja alkaa!Lauantaina ja sunnuntaina klo 17.00 kuullaan jakso 1/4 sarjasta Anton Arnesin etsivätoimisto Ensimmäinen jakso on nimeltään Anton Arnes & Kodittoman kummituksen tapaus Eräänä aivan tavallisena maanantaipäivänä paranormaaleihin tapauksiin erikoistunut yksityisetsivä Anton Arnes saa eriskummallisen toimeksiannon haudan takaa. Venyvätköhän etsivän taidot myös kummituksille tarkoitettuun asunnonvälitykseen? Rooleissa:Anton Arnes: Aarne LindénNeiti Lemonella: Marika MyllymäkiJohtaja Glassttöm: Tuukka …

Anton Arnesin etsivätoimisto: Anton Arnes & Kodittoman kummituksen tapaus Lue lisää »

Lotta & Eeva – kaksikielinen kuunnelma, tvåspråkigt hörspel!



Kuunnelmassa neitokaiset Charlotta ja Kenoveeva ystävystyvät. Yksi heistä puhuu suomea ja toinen ruotsia. Kielirajat murtuvat kun kiinnostus toista kohtaan herää. Ensin kielet sekoittuvat ja lopulta ystävykset ymmärtävät ja osaavat puhua toistensa kieltä. Ohjelmassa kuullaan lauluja kummallakin kielellä ja dialogiosuuksien päätteeksi kahdella kielellä käydyt tapahtumat kerrataan lauluina tunnussävelmää mukaillen. Kuunnelman edetessä tytöt perustavat lauluorkesterin nimeltä Ost …

Lotta & Eeva – kaksikielinen kuunnelma, tvåspråkigt hörspel! Lue lisää »