Vanhojen huonokuntoisten vinyylilevyjen digitoiminen on välillä aikaavievää puuhaa. Työjärjestys on tämä:

1) Ensin levy puhdistetaan huolellisesti ja äänitetään koneelle. Jos levy hyppii tai neula kerää liikaa uriin jäänyttä pölyä, pitää ottaa ongelmakohdat uusiksi ja pyrkiä saamaan mahdollisimman virheettömät äänitykset. Mikäli levyllä on uranmyötäinen naarmu, josta ei selviä hyppäämättä, on vielä yksi mahdollisuus – lähestyä hyppykohtaa lopusta alkuunpäin eli äänittää pieni pätkä takaperin ja kääntää se sitten editointivaiheessa oikealle kohdalleen. Tämä on sen verran työlästä, että siihen kannattaa ryhtyä vain, mikäli raitaa ei löydy mistään muualta.

2) Levy avataan editointiohjelmaan, jossa se pätkitään ensin kappaleiksi. Jokaisen kappaleen alkuun ja loppuun kannattaa jättää hiukan tyhjää, josta kohinanpoistaja saa mallinnuksen levyn kohinasta.

3) Laitetaan napsunpoistaja ja säädetään se levyn napsujen mukaiseksi. Eri levyt napsuvat ja rätisevät eri tavalla, ja liian herkälle säädetty napsunpoistaja rikkoo haluttua säästettävää ääntä. Kaikki napsut eivät koskaan katoa, mutta oikein säädettynä tällä saa paljon ritinää pois.

4) Säädetään kohinanpoistaja. Tämä pieni efekti ”opettelee” hiljaisesta kohdasta vinyylilevyn kohinan ja muut häiriöäänet ja osaa sitten vaimentaa niitä kappaleiden taustaltakin. Täysin alkuperäisen kuuloista ääntä on mahdoton saada, mutta hyvinkin kuluneista LP-levyistä voi saada melko kohinatonta musiikkia.

5) Käytetään tarpeen mukaan kompressoria, ekvalisaattoria ja limitteriä, joilla nostetaan äänenvoimakkuus halutuksi sekä korjataan haluttuja taajuuksia, joiden suhteet ovat saattaneet heitellä jossakin digitoinnin vaiheessa.

6) Tarkistetaan jokaisen kappaleen alku ja loppu ja bouncataan (prosessoidaan omaksi äänitiedostokseen) ne yksitellen koneelle ja lopulta soitto-ohjelmaan.

7) Merkitään kappaleisiin oikeat nimet, esittäjät, tekijätiedot, levyn nimi, vuosi ja julkaisija.

Tämän jälkeen kappaleita voi laittaa soimaan radion soittolistalle.

Sunnuntaipuhteena editoin aiemmin koneelle äänittämäni ”Walt Disney’n kivat satulaulut”-LP:n vuodelta 1970. Tämä divarista löytämäni levy oli sen verran huonossa kunnossa, että sain kulumaan pari tuntia sen parissa. Levyllä on joitakin kappaleita, joita en muista koskaan kuulleeni missään sekä vanhoja käännöksiä mm. Peter Panin ja Viidakkokirjan lauluista. Suosikkini levyltä on Irina Milanin laulama Taikalaulu elokuvasta Tuhkimo.

Myöhemmin tänään aion suunnitella ohjelmakarttaan tehtäviä uudistuksia. Lasten oma radio on saamassa ensimmäisiä erikoisohjelmiaan, ja siksi täytyy katsoa uusiksi mm. ilta- ja viikonloppuohjelmien aikatauluja. Reilun kuukauden kokeilun jälkeen minulla on myös lista soittolistaan tehtäviä uudistuksia: aion tarkentaa hiukan Pienten päivän musiikkivalikoimaa ja muutenkin tähdätä eri genrejä hiukan eri aikoihin. Esimerkiksi aamukuuden aikoihin ei ole välttämättä tarkoituksenmukaista soittaa raskasta rokkia tai diskojytkettä.

Musiikillinen monimuotoisuus tulee silti säilymään ja näillä näkymin vain lisääntymään. Minusta on huippuhauskaa, kun kansanlaulun jälkeen voi tulla hiphoppia, iskelmää tai punkkia. Lasten oma radio liputtaa siis täysillä musiikillisen avarakatseisuuden puolesta!

Muistinko mainita, että tämä on aika kivaa puuhaa?

1 ajatus aiheesta “Digitointia, erikoisohjelmia ja soittolistauudistuksia”

  1. Minusta on hauskaa että susi sanoi pusi pusi levy on teillä. Olen pitänyt aina paljon erilaisista radioista. Nykyisin olen 18 vuotias. Joskus 5 vuotiaana näin sitten kirpputorilla vinyyli soittimen ja halusin sen itselleni. Se hankittiin ja äitini kaivoi levyjä kuten tän jolta tämä on. Silloin tykästyin siihen ja kuuntelin sitä aika pitkään kasetilta jolle äiti oli joskus sen äänittänyt että sitä voisi kuunneella. Muistan kun olin joskus nähnyt kyseisen kasetin ja ajatellu että varmaan ihan tyhmä ja sitten rupesinkin kuuntelemaan sitä automatkoilla ja unimusiikiksi. Perjantaina löysin tän kanavan ja huomasin, että täällä soitetaan sitä ja minusta on hyvä että sekin levy muistetaan ja toivon, että sitä soitetaan paljon tän levyn kappaleita.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *