Lasten oma radio on toiminut nyt tasan vuoden verran.

Ohjelmisto on ollut ensimmäisen vuoden ajan pääosin musiikin varassa, ja siitä onkin paras aloittaa – kuten hyvin tiedämme, Lasten oma radio on tällä hetkellä ainoa media, joka soittaa kotimaista lastenmusiikkia.  Musiikkivalikoima on jo hurjan laaja (soitossa on yli 8000 eri laulua), ja se kasvaa koko ajan. Musiikkipäälliköllä on jonossa suuri nippu vielä digitoimattomia vanhoja LP-levyjä ja uusia lastenlevyjäkin ilmestyy taas mukavaan tahtiin. Suuri lastenmusiikin diskografiahanke olikin vielä paljon kuviteltua suurempi – se ei siis ihan vielä syksyksi valmistunutkaan, mutta sitäkin naputetaan päivittäin lisää. Ja mitäs tässä nyt turhaa kiirettä pitämään, kun hommat rullaavat mainiosti!

Kuulijoiden ensimmäiset toiveet olivat puhelintoivekonsertti, joka on nyt saatu viikottaiseksi ohjelmaksi, sekä lasten uutiset. Uutisia tehtiin keväällä ja hiukan syksyllä, mutta välillä tuppasi aika loppumaan kesken. Koitetaan saada uutistuotanto pian taas pyörimään!

Kuulijat ovat myös ehdotelleet erilaisia ohjelmia, ja onpa joku lähettänyt itse tekemänsä kuunnelmankin. Kaikenlaisia ehdotuksia otetaan vastaan osoitteessa toimitus@lastenomaradio.fi, ja viikonlopulle on nyt varattu ohjelmapaikka kuulijoiden omia ohjelmia varten. Eli mikäli haluatte osallistua radion tekemiseen jollakin omalla tuotoksellanne, sellaiselle on nyt tilaus! Laittakaa viestiä ja kertokaa, mitä haluaisitte tehdä! Ohjelma saa kestää mitä hyvänsä yhdestä minuutista vaikka kokonaiseen tuntiin, kunhan se on alusta loppuun itse suunniteltu, tehty ja äänitetty sekä editoitu valmiiksi.

Erityiskiitokset tässä vaiheessa ansaitsevat sellaiset tahot ja henkilöt, jotka ovat olleet ansiokkaasti auttamassa Lasten oman radion toimintaa: kaikki levyjä ja kirjoja lähettäneet muusikot, tuottajat ja levy-yhtiöt, kaikki musiikkia toivoneet ja palautetta antaneet kuulijat, lähetyksiä juontaneet Prinsessa, Nuu, Kalastaja, Veera Veturi, Juppe, Eeva sekä mainio uutis-Aaro, kuunnelmia tehneet KumKumMaa ja Betoniporsas, Lähiradio, radion epäviralliset tarkkailijat Matti Hokkanen, Jari Savolainen ja Mikko Kähmi sekä kaikki radiosta eteenpäin kertoneet toimittajat, bloggaajat ja omalle ystäväpiirille radioa mainostaneet.

Vuosi on ollut hieno, ja ensi vuodesta tehdään vielä upeampi!

Suurkiitos kaikille Lasten oman radion ystäville ja kuuntelijoille!

Hyvää uutta vuotta 2013!

Luca

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *