Terveisiä taas täältä Lasten oman radion levykokoelman ääreltä. Tovi on vierähtänyt edellisestä päivityksestä, ja sinä aikana on mm. lanseerattu Suuri lastenlauluäänestys, johon voi jättää omat äänensä vielä kolmen viikon ajan. Ensi kuussa tiedämme, mitkä ovat kaikkien aikojen pidetyimmät lastenlaulut ja lastenlevyt!

Arvon musiikkipäällikkönne on kierrellyt ahkerasti levydivareissa, ja vinyylilevykokoelma alkaa jo olla esittelemisen arvoinen. Toki moni hieno levy puuttuu yhä kokoelmasta, mutta itse keräilemisestä on muodostunut niin innostava harrastus, että melkein toivoisi jostain aina putkahtavan uusia puuttuvia julkaisuja. Mitä sitä sitten tekisi, kun kaikki onkin kerätty?

Tältä näyttää Lasten oman radion LP-levyhylly tällä hetkellä. Levyjä on n. 200 kappaletta.

 Myös 7-tuumaisia vinyylilevyjä, singlejä ja EP:itä, on löytynyt jo toista sataa. Näitä julkaistiin erityisesti vuosina 1954-1972, jonka jälkeen valtaosa lastenlevyistä oli 12-tuumaisia LP-levyjä 1990-luvun alkuun ja CD:n tuloon saakka.

Suuri osa LP-levyjen musiikista on sittemmin julkaistu myös CD:llä, mutta kokoelmassa on myös paljon sellaisia levyjä, joita ei nykyään kuule enää missään. Lasten oma radio ottaa näitä soittoon vähitellen – seuratkaapa esimerkiksi ohjelmatiedoista viikonlopun levyklassikoita. Tässä lisää LP-levyjen kansia.

Vinyyli- ja CD-levyjen lisäksi lastenmusiikkia on myös julkaistu jonkin verran C-kaseteilla. Näitä harvinaisuuksia olen löytänyt jo muutaman, mutta niiden määrätietoinen keräily on jopa vanhoja levyjä hankalampaa; sen verran vähän niitä näkee edes divareissa myynnissä. Pitänee kierrellä ahkerammin kirpputorejakin! CD-levyjä on toki myös varastossa kokonainen hyllyllinen, ja niitä tulee koko ajan kiitettävästi lisääkin.

Entä sitten kun Lasten oman radion levystöön on kerätty kaikki kotimaiset lapsille julkaistut vinyylit, CD:t ja kasetit? 1930-1960-luvuilla julkaistiin lastenmusiikkia myös 78 kierroksen savikiekoilla, mutta niistä arvon musiikkipäällikkönne ei ole vielä tohtinut haaveillakaan. Tai no, on niitäkin neljä kappaletta hyllyssä, mutta useimmat savikiekot ovat kovin harvinaisia ja ne muutamat vastaan tulleet melko arvokkaita. Saatte lukea savikiekoistakin lisää heti, kun diskografia valmistuu julkaisukuntoon asti!

Mukavaa syksyn jatkoa!

Musiikkipäällikkö

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *