Keväisen radiokyselyn tulokset

Suurkiitos kaikille Lasten oman radion kuuntelukyselyyn vastanneille! Olemme lukeneet kaikki vastaukset huolellisesti ja ohjelmakarttaan tulee pieniä uudistuksia teidän toiveittenne perusteella.

Suurin muutos näky kuunteluajoissa: kun aiemmin Lasten omaa radiota haluttiin kuunnella nimenomaan aamu- ja iltapäivällä, on nyt painopiste illemmalla sekä varhaisaamussa. Tämän vuoksi arki-iltoihin sijoitetaan nyt monipuolisempaa ohjelmaa ja tällä hetkellä siellä pyörivät erikoisohjelmat Isoäidin levyaarteet ja Atsipoppaa siirtyvät viikonloppuun.

Pienten päivään tulee toivottua rauhallisempaa musiikkia klo 11.30-13.00 ja sekä tähän päiväuniaikaan että illalla Unimusiikki-ohjelman alkuun tulee myöhemmin myös satuja.

Levyuutuudet on kuultu nyt tunnin pätkissä, mutta jatkossa ne pilkotaan lyhyempiin jaksoihin ja ripotellaan laajemmin ohjelmistoon. Näin kuulemme entistä enemmän sekaisin uutuuksia ja tutumpia lauluja.

Osa aikataulu-uudistuksista tulee voimaan nyt välittömästi ja loput vähitellen kesän kuluessa. Uutta toimitettua ohjelmaa ideoidaan ja tuotetaan kesän jälkeen.

Erilaisia ohjelmaideoita tuli kymmenittäin. Radioon toivottiin mm. radioteatteria, muskareita, lasten levyraatia, ohjelmaa jossa puhutaan tunteista, loruja, matematiikkaa ja kemiaa, lasten uutisia, tietovisoja, askertelu- ja leikkivinkkejä ja vaikka minkälaisia lastenmusiikkiin, kirjoihin, peleihin ja elokuviin liittyviä ohjelmia.

Hauskaa oli myös nähdä suuri ikähaitari: valtaosa Lasten oman radion kuuntelijoista näyttäisi olevan 3-9-vuotiaita, mutta vastauksissa esiintyivät ikävuodet nollasta yhdeksäänkymmeneen.

Kyselyyn vastanneiden kesken on arvottu kolme Muumiperheen lauluretki -nuottikirjaa ja cd-levyä, voittajiin on oltu yhteydessä sähköpostitse. Suurkiitos kaikille vastanneille!

3 ajatusta aiheesta “Keväisen radiokyselyn tulokset”

  1. Matti Hokkanen

    Hyvä, että Monipuolistetaan Päiväsaikaantulevien Ohjelmien Sisältöä, sillä Varsinkin Syksyn 2016 Aikana, Saattoi Huomata esim. Pienten Päivässä, että Saattoi jopa Useita Kertoja Tunnin Sisään, Soida Sama Kappale, josta jopa Joskus Sama Äänitekin ja mietin Tällöin, että mikähän Voisi Olla tähän Ratkaisu, jotta Kappaletarjonta, olisi Monipuolinen, mutta en vain Keksinyt, eli Hyvä Sitten Näin ja Saman Ilmiönhän Saattoi myös Huomata Unimusiikin Aikaan, kun sitä, Saattoi Kuunnella Lauantai-Iltaisin Silloin Vanhempieni, eli Nykyisin Äitini Taloyhtiösaunassa http://www.taloyhtiosivut.fi ja siellä Taloyhtiöhakukenttään Runeberginkatu 44, joka Sijaitsee Ullakolla, eli Tietokon Lasiselle Sisäterassille ja Kuuntelija, Istuen Lauteilla Kuunnellen ja kun oli Laulut Laulettu Tietokoneeltakäsin, oli Löylytkin Heitetty, kun oli Kiuas, mennyt pois päältä ja näin, loppuivat löylytkin melko Lyhyeen. Mutta mitä ei nyt Lue Tässä, niin kuinka Onnistui Mesenointikampania Tälläkertaa, Verrattuna Edelliseen Vuonna 2018, eli jos Toimisto, siitäkin tänne vaikka Vastauskommenttina Kertoisi, jollei ole Tulossa siitä Erillistä Uutisartikkelia. Ja Pian Nähdään, Suostuisiko Uusi Päivitys Microsoft Edgestä sellaiseenkin Yhteistyöhön, että Riittäisikin, että vain Todistaa, ettei ole Robotti sillä yhdellä Välilyönnin Painalluksella ilman mitään Kuvien Valitsemista, tai Audio-Haastetta, josta ei saa oikein Selvää, kun Sanat, tulevat Nopealla Tahdilla, Epäselvällä Äänellä ja niihin Yhdistettynä, jollei ole Englanninkielen Oikeinkirjoitus Täysin Hanskassa, voi se yksikin Virhe, estää Tämän Sanoman Julkipääsyä!

  2. Matti Hokkanen

    Ja vielä, jospa Saisitte Yhteistyökumppaniksenne Kuunnelmientekoon esim. Kuunnelmien, voisiko sanoa ”Monipuolimiehen,” eli Markku Yli-Pentilän, jonka Kotisivu, Löytyy Osoitteesta markkuyp.fi eli Varmasti, voisi Häneltä, Irrota myös Lastenkuunnelmia, Alkaen Käsikirjoituksesta niihin, eli Yrittää, Aina Kannattaa ja Onnistuuhan Tuo Todistaminenkin, kun kerran Edellinenkin Kommentti, on Onnellisesti Toimituksen Saavuttanut!

  3. Jari Savolainen
    Jari Savolainen

    Kanavan sivuja voisi parantaa siten että kun näin täysin sokeana ohjelmakarttaa en saa auki, niin jos kaikista ohjelmauudistuksista voisi mainita täällä uutisissa sitä mukaa kun niitä tulee.
    Niin että tietää kellonajat esimerkiksi kun Atsipoppaa siirtyy viikonloppuun.
    Tämän lue uutinen linkin saa kätevästi auki myös enterillä.
    Koska itse en ole ainakaan kiinnostunut myöskään seuraamaan somea.
    Ja kanavalta voisi myös kuulua ohjelmapuffeja kellonaikoineen.
    Ja äsken soineissa voisi olla kappaleita esimerkiksi tunnin tai puolentunnin aikana soineet.
    Ja joskus oli mainittuna myös levyn nimi jolta kukin kappale soi.
    Yhdyn tuohon entisen koulukaverini Matti Hokkasen ehdotukseen Markku Yli-pentilän tekemistä kuunnelmista.
    Ne ovat loistavia, kun niitä on ollut yhdessä äänilehdessä.
    Benny Törnroosin Ruti-ruti rumpsis sopisi atsipoppaa ohjelmaan , koska se on 80-luvulta.
    Kyselyssä oli tullut paljon hyviä ideoita kuten ehdottomasti levyraati ja toivottavasti siinä olisi arvioitavana myös vanhempaa musiikkia.
    Erityisesti kiinnostaisi tietää mitä Ruti-ruti rumpsis pumista ajatellaan nykyään.
    Terveisin Jari.

Kommentointi on suljettu.