Kevät toi pieniä uudistuksia musiikkiin

Lasten oma radio soittaa kaikkea kotimaista lastenmusiikkia isovanhempien lempilevyistä päivän uutuuksiin. Meillä soivat niin muskarista ja päiväkodista tutut laulut kuin tv-ohjelmissa kuullut lastenbiisit – käytännössä kaikki yli kahdeksan vuosikymmenen aikana lapsille levytetty musiikki.
Tyyleittäin lastenmusiikkia on aivan laidasta laitaan: kansanmusiikista jatsiin, rokista diskoon ja punkista klassiseen. Lasten oma radio on siis takuulla monipuolinen musiikkikasvattaja sekä seuran ja viihteen lähde.
Aikaisemmin Lasten oma radio halusi soittaa vieläkin laajemmin lasten suosimaa musiikkia, eli soitossa oli myös päivän poppia ja muuta sellaista, mitä isosiskot ja -veljet ovat suositelleet alakoululaisten soittolistoille, mutta nyt keväällä päätettiin rajata Lasten oman radion valikoima varsinaiseen lastenmusiikkiin. Siihen on kaksi mielestämme hyvää syytä. Ensinnäkin Lasten oma radio on tällä hetkellä AINOA kotimaista lastenmusiikkia soittava radio, ja jo sen vuoksi lastenmusiikille pitää antaa kaikki mahdollinen tila. Toisekseen päivän poppia ja isompien suosimia biisejä löytää helposti muualtakin, eli haluamme keskittyä tekemään sitä mitä muut eivät tee.
Toivotuimmissa voidaan edelleen soittaa myös joitakin lasten suosimia poppibiisejä (mikäli niitä toivotaan), mutta aamun ja iltapäivän ohjelmat ovat nyt puhtaasti lastenmusiikille. Samoin pidetty Perjantaidisko sisältää nykyään enimmäkseen tanssittavaa lastenmusiikkia eikä niinkään entiseen tapaan yleisiä tanssihittejä.
Toivomme, että kuulijat viihtyvät entistä enemmän Lasten oman radion parissa – vaikka juuri siksi, että meiltä kuulee sellaista, mitä muut eivät soita.
Tälläkin viikolla soittoon on lisätty vastikään ilmestyneitä uutuuksia sekä vuodenaikaan sopivia keväisiä lauluja. Vilkaiskaa nettisivun ohjelmakarttaa, tutustukaa eri ohjelmiin ja toivokaa rohkeasti omia suosikkejanne. Lasten oma radio on täällä teitä varten.
Mukavaa kevättä! Pidetään radiot päällä!
t: Lasten oman radion toimitus