Lasten levyklassikko: Maailman lapset – Vihreän viserryskoneen musiikkia

Tällä kertaa Lasten oman radion viikon klassikko on kahden keskeisen musiikkipedagogin
ja opettajakouluttajan Liisa Tenkun ja Ellen Urhon Maailman lapset – Vihreän viserryskoneen musiikkia -LP vuodelta 1972.

Tenkku ja Urho uudistivat lastenmusiikkia ja musiikkikasvatusta 1960-1970-luvuilla tuoden mukaan erilaisia elektronisen musiikin keksintöjä, äänitettyjä äänimaisemia sekä modernin musiikin piirteitä yhditettynä kansanmusiikkiin ja perinteisiin lastenlauluihin. He loivat viiden kirjan opetuskokonaisuuden, jotka ulottuvat esikoulusta peruskoulun neljännelle luokalle. Sarjan aloitti vuonna 1972 Vihreä Viserryskone lastentarhoille, esikouluille ja peruskoulun 1. luokalle.

Maailman lapset – Vihreän viserryskoneen musiikkia sisältää kansanlauluja monesta eri maasta sekä mm. ääniä keittiöstä, asemalta tai työmaalta, eläinten ja jopa mielikuvituseläimen ääniä.

Esiintyjät: Esa Helasvuon yhtye, Jousenkaaren kansakoulun kuoro, Vuosaaren kansakoulun oppilaita,  Marjatta Vuormaa (kuoronjohtaja, puhe) sekä Pirjo Helasvuo (kuoronjohtaja, puhe)

Maailman lapset – Vihreän viserryskoneen musiikkia liittyy Vihreä viserryskone -kirjaan.
Julkaisija: Gummerus KJG 9 / MLPS-6025 (1972)

Lasten oma radio aloittaa ja lopettaa ohjelmansa päivittäin Vihreän viserryskoneen kappaleilla Aamulla ja Nyt on laulut laulettu.