Lasten oma radio aloitti 1.1.2012 suureen tarpeeseen: Lastenmusiikkia ei kuulunut missään, kun Yleisradio oli edellisenä syksynä lopettanut omat lastenohjelmansa. Kahden vuoden ajan tämä nettiradio on ollut ainoa suomalaisille lapsille suunnattu radio, vasta vuoden 2013 lopulla on ollut havaittavissa liikehdintää  kaupallisten radioiden puolella. Nyt katsomme innoissamme, mitä vuosi 2014 tuo tullessaan – Lasten oma radio kasvattaa tasaisesti omaa kuulijakuntaansa ja pyrkii jatkuvasti hiukan uudistamaan tarjontaansa, mutta toivottaa myös riemumielin tervetulleeksi muutkin lastenradio-ohjemat. Enemmän on enemmän!

Lasten oma radio on kaksivuotisen olemassaolonsa aikana kokeillut monenlaista ohjelmaa, ja koko ajan pääpaino on ollut kotimaisessa lastenmusiikissa. Tähän on ollut kaksi hyvää syytä: musiikkia ihmiset haluavat eniten kuulla ja musiikkiohjelman tekeminen on hiukan kevyempää kuin toimitetun puheen – radio sai vuodelle 2013 AVEK:lta avustuksen lähetys- ja tekijänoikeuskulujen kattamiseen, mutta itse ohjelmasisältö tehdään talkoovoimin palkatta.

Marraskuussa 2013 Lasten oman radion kuulijat kertoivat olevansa erittäin tyytyväisiä tämänhetkiseen monipuoliseen musiikkitarjontaan. Soitossa on kaikkea mahdollista lapsille tehtyä musiikkia yhdeksältä eri vuosikymmeneltä. Radio huomioi uutuuslevyt sekä eri tyylisuunnat: erikoisohjelmansa on niin lasten klassiselle ja kansanmusiikille kuin vanhoille lastenlevyillekin. Suosituin erikoisohjelma on Perjantaidisko, joka soittaa ”levyjä isosiskon soittolistalta”. Toinen suosikki on viikonlopun toiveohjelma ”Toivotuimmat”.

Yksi muutos ohjelmakarttaan tehdään kuulijapalautteen myötä:  keskipäivällä soitetun Pienten päivän musiikki ripotellaan tasaisesti myös aamuun ja iltapäivään. Vastauksista kävi nimittäin ilmi, että pienten lasten mieleen on myös isompien lasten musiikki, ja kuunteluajat vaihtelevat paljon perheiden omien rutiinien mukaisesti. Siksi Lasten oma radio voi parhaiten palvella kaikkia alle kymmenvuotiaita lapsia soittamalla sopivasti sekaisin pienempien ja isompien lasten musiikkia – lapset eivät niin tällaisista jaoista edes välitä, vaan pitävät hyvästä musiikista, oli se suunnattu minkä ikäisille hyvänsä!

Vanhan ohjelmakartan Aamu, Pienten päivä ja Iltapäivä on nyt yhdistetty Lasten oman radion Supermix -nimikkeen alle. Tässä sekoituksessa kuullaan levyuutuudet, klassikot, muskarihitit ja mahdollisimman monipuolinen sekoitus kotimaista lastenmusiikkia. Supermix kuullaan arkipäivisin klo 6.00-16.00 sekä viikonloppuina klo 6.00-10.00  Viikon levy kuullaan neljältä, ja viidestä kahdeksaan soivat päivittäin vaihtuvat erikoisohjelmat kuten tähänkin saakka. Viikonlopun suosittu Toivotuimmat aikaistui tunnilla ja piteni kolmituntiseksi: toivekappaleet kuullaan tästedes lauantaina ja sunnuntaina klo 10.00-13.00.

Uusi ohjelmakartta on nyt nähtävillä Lasten oman radion sivulla.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *