”Lasten oma radio kuuluu taas!”

Haluaisitko nähdä tuon otsikon? Tehdäänkö siitä yhdessä totta?
Hei sinä lastenkulttuurin ystävä: Laitetaan radio takaisin ääneen ja annetaan lapsille se minkä he ansaitsevat.
Lasten oma radio haluaa olla kaiken suomalaisen lastenkulttuurin äänenkannattaja. Haluamme keskittyä kotimaiseen lastenmusiikkiin, sillä se tarvitsee oman kanavansa. Lasten oma radio haluaa olla aarrearkku, joka soittaa päivittäin uutta ja vanhaa lapsille tehtyä hienoa musiikkia.
Lastenmusiikin lisäksi Lasten oma radio haluaa kertoa lasten tapahtumista. Haluamme huomioida koko lasten maailman ja lastenkulttuurin tanssista teatteriin, kirjoista elokuviin, sekä peleistä ja leikeistä liikuntaan. Haluamme olla mukana tutkimassa luontoa, tekniikkaa, tiedettä ja taidetta. Tätä kaikkea voi Lasten oma radio olla, mikäli saamme kanavan jaloilleen ja kulkemaan taas eteenpäin siitä, mihin viimeksi päästiin.
Huomenna kerrotaan, miten sinäkin voisit auttaa Lasten oman radion toiminnassa. Jei.
t. Luca eli Musiikkipäällikkö eli Lasten oman radion ohjelmapäällikkö