Elo-lokakuulle suunnitellut lähetykset FM-taajuudella eivät nyt toteudukaan. Syy tähän on raadollinen ja tyypillinen: suunniteltu rahoitus kaatui. Lisäksi tekijäjoukko pieneni ratkaisevasti, kun muutama talkoolaiseksi lupautunut estyikin tulemasta mukaan. Päätimme siis vetää käsijarrua nyt, kun se oli vielä mahdollista.

Livelähetysten sekä FM-taajuudella lähetetyn radio-ohjelman kulut ovat moninkertaiset nettiradioon verrattuna, ja ihmisiäkin tarvitaan mukaan melkoinen joukko. Keväällä arvioimme, että tarvittavat varat ja ihmiset saataisiin kasaan, mutta viime viikolla kävi ilmi, että molempia uupui ratkaisevan verran. Tarkoitus on kuitenkin tehdä jotakin hyvää, hienoa ja hauskaa eikä saattaa ketään henkilökohtaisesti burnoutin tai vararikon partaalle, joten päätimme siirtää Lasten oman radion FM-lähetyksiä tulevaisuuteen.

Lasten oma radio jatkaa nyt nettiradiona kuten se on toiminut jo puolitoista vuotta. Kesän jälkeen tutkimme jälleen mahdollisia rahoituskuvioita, ja varmasti pian yritämme uudelleen saada oman taajuuden lähetyksiä varten. Kuten meitä seuranneet tietävät, Lasten omalla radiolla on koko ajan pyrkimys kehittyä ja ideoida uutta, ja tällaiset takaiskut vain innostavat yrittämään lisää. Jo ennen kuin alettiin suunnitella syksyn livelähetyksiä, oli työn alla kirjallisuusohjelma. Se on nyt ykkösenä tulevien ohjelmien listalla. Lisäksi suunnitteilla on ihan uusia musiikkiohjelmia ja uusia varta vasten meille tehtyjä satuja.

Livelähetysten tekopaikaksi lupautunut Annantalo on yhä hieno yhteistyökumppanimme, ja siellä tehdäänkin Lasten oman radion ohjelmaa mm. Taiteiden yönä .

Valitettavasti elämässä tulee joskus näitä takaiskuja, mutta täällä päässä asia nähdään näin: pitää yrittää, jotta toisinaan myös onnistuu!

Hyvää kesää kaikille toivottaa Lasten oma radio!

Luca Gargano / Lasten oma radio

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *