Yleinen

Kaksivuotiskysely

Lasten oma radio kysyi loppuvuodesta 2013 miten ja milloin radiota kuunnellaan, mitä mieltä ollaan nykyisestä tarjonnasta ja mitä muutoksia toivottaisiin. Vastauksia tuli mukavasti, ja niitä ynnäämällä selvisi seuraavia asioita: -Lasten omaa radiota kuunnellaan tasaisesti aamusta iltaan saakka. Joillakin radio on auki vain aamuisin, toiset kuuntelevat pitkin päivää ja kolmannen iltaisin. Joillekin tärkeimpiä ovat viikonlopun ohjelmat […]

Kaksivuotiskysely Read More »

Lasten oma radio – Jo kaksi vuotta musiikkia ja muuta kivaa kaikille suomalaisille lapsille!

Lasten oma radio aloitti 1.1.2012 suureen tarpeeseen: Lastenmusiikkia ei kuulunut missään, kun Yleisradio oli edellisenä syksynä lopettanut omat lastenohjelmansa. Kahden vuoden ajan tämä nettiradio on ollut ainoa suomalaisille lapsille suunnattu radio, vasta vuoden 2013 lopulla on ollut havaittavissa liikehdintää  kaupallisten radioiden puolella. Nyt katsomme innoissamme, mitä vuosi 2014 tuo tullessaan – Lasten oma radio kasvattaa

Lasten oma radio – Jo kaksi vuotta musiikkia ja muuta kivaa kaikille suomalaisille lapsille! Read More »

Levyuutuudet joulukuussa

Joulukuussa 2013 Lasten oman radion levyuutuuksissa kuullaan eksoottisia säveliä sekä kirjallista musiikkia ja vielä muutamia maistiaisia ensi vuonna ilmestyviltä levyiltä. Pieni TiikeriMaailman musiikin keskuksen marraskuussa julkaisema Pieni Tiikeri tarjoaa maistiaisia maailman musiikkikulttuureista. Levyllä esiintyy lukuisia Suomeen muuttaneita aritsteja, mm. Arnold Chiwalala; Pole Pole (Tansania), Cinta Hermo (Espanja), Nefes (Turkki / Uusi-Seelanti), Pape ja Kasumai (Senegal / Togo

Levyuutuudet joulukuussa Read More »

Joulukalenterissa on JOULUSATUJA!

Lasten oma radio ylpeänä esittää: Tuutikki Tolosen Joulusatuja-kirja kuullaan radion omana joulukalenterina ja vieläpä kirjailijan itsensä lukemana! 1.-24.12.2013 Lasten oma radio klo 7.00, 10.00, 13.00, 16.00 ja 20.00 Sadun lumousta ja joulun taikaa: 24 joulusatua, joista jokainen tuo joulun lähemmäksi. Joulun alla tontut ja haltijat liikkuvat tavallista enemmän ihmisten ilmoilla ja meidänkin on mahdollista nähdä

Joulukalenterissa on JOULUSATUJA! Read More »

Viikon levy: Sintti Silmusuu

Lasten oman radion Viikon levy on 11.11.-17.11.2013 Ilja Karsikkaan ja Samae Koskisen hieno Sintti Silmusuu vuodelta 2010. Sintti Silmusuu on pieni karhu, joka asuu Isoveljensä kanssa kurpitsanmuotoisessa majassa keskellä kaunista satumetsää. Sintillä on Isoveljen lisäksi toinenkin hyvä ystävä, Eleonoora-keiju, joka matkustaa ympäri maailmaa ja kirjoittaa tarinoita päiväkirjaansa. Sintti Silmusuukin tahtoo oppia lukemaan ja kirjoittamaan, mutta

Viikon levy: Sintti Silmusuu Read More »

Perjantaina on valtakunnallinen Satupäivä!

Valtakunnallista Satupäivää vietetään perjantaina 18.10. Valtakunnallisena Satupäivänä satujen maailma levittäytyy teattereihin, kirjastoihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Tämän vuoden teema Sadun ääni haluaa muistuttaa yhteisten satuelämyksien tärkeydestä. Ohjelmassa ovat edustettuina eri taiteen lajit kirjallisuudesta ja kuvituksesta teatteriin ja tanssiin. Helsingin julkisissa kulkuvälineissä satuja näytellään, luetaan ja kuvitetaan. Satupäivä ei ole vain lapsille vaan aikuisillakin on oikeus halutetassaan

Perjantaina on valtakunnallinen Satupäivä! Read More »