Maanantain erikoisohjelma on Isoäidin levyaarteet

Maanantaisin klo 17-20 Isoäidin levyaarteissa kuunnellaan vanhoja lastenlevyjä. Lastenlauluja on Suomessa levytetty vuodesta 1930, ja Isoäidin levyaarteet soittaa lastenmusiikkia ajalta ennen 70-lukua. Tervetuloa nostalgisten ja ikivihreiden levytysten seuraan joka maanantai viidestä kahdeksaan! Tiistaisin viidestä kahdeksaan on vuorossa Lasten klassinen, ja muiden päivien erikoisohjelmia julkistetaan lähipäivinä.

Lasten oman radion kyselyn tulokset, maaliskuu 2012

Kyselyssä haluttiin selvittää, miten Lasten oman radion kuuntelijat kuuntelevat radiota – mitä mieltä ollaan kuunnelmien ja satujen sijoitteluista, musiikkivalinnoista ja musiikkilajien jakamisesta eri vuorokaudenaikoihin – sekä minkälaisia uudistuksia he toivoisivat radioon. Kyselyyn vastasi yli 50 kuuntelijaa ympäri Suomea, eli otos on melko kattava. Kuuntelijoiden ikähaitari on muutamasta kuukaudesta 80 vuoteen, ja vaikka valtaosa kuuntelijoista on …

Lasten oman radion kyselyn tulokset, maaliskuu 2012 Lue lisää »

Seikkailu KumKumMaassa

”Tuulenvire sormiisi nappaa.Oikealle hyppää puolitoista loikkaa.Ympäri pyöri niin, että naurattaa.On aika KumKumMaahan sukeltaa!” KumKumMaa on salaperäinen maa, jossa seikkaillaan kevään aikana. KumKumMaa-orkesteri on ryhmä musiikin ja teatterin ammattilaisia, joka esittää interaktiivista musiikkiseikkailua lapsille. KumKumMaan konserteissa lapset saavat ohjata seikkailun kulkua suuren KumKumMaan kartan avulla ja he ovat mukana tanssimassa, laulamassa ja ratkomassa tehtäviä eläytyen tarinan …

Seikkailu KumKumMaassa Lue lisää »

Lasten oman radion kuuntelu kolminkertaistui helmikuun aikana

Lasten oma radio soittaa musiikkia, satuja, kuunnelmia ja muuta lapsille suunnattua ohjelmaa joka päivä klo 6.00-22.00 osoitteessa www.lastenradio.fi. Radio aloitti lähetyksensä 1.1.2012, ja tammikuun aikana sitä kuunneltiin 16500 kertaa. Helmikuussa sama luku oli 49300, eli kuuntelukertojen määrä on kolminkertaistunut. Lisäksi helmikuusta lähtien Lasten oma radio on kuulunut pääkaupunkiseudulla lauantaiaamuisin myös Lähiradion taajuudella 100,3 MHz. Lasten …

Lasten oman radion kuuntelu kolminkertaistui helmikuun aikana Lue lisää »

Viidakkokirja

Lasten oman radion viikon kuunnelma on Viidakkokirja.

Viidakkokirja on Rudyard Kiplingin jännittävä tarinakokoelma Intian viidakossa susien kanssa kasvaneesta Mowgli-pojasta ja huulikarhu Baloosta. Seikkailussa esiintyvät myös muiden muassa Bagheera-pantteri sekä ilkeä tiikeri Shere Khan ja käärme Kaa. Lukija: Ossi AhlapuroJulkaisulta Satutunti: Viidakkokirja, Peukaloliisa, Prinsessa ja herneKustantaja: Poptori 2003 Viidakkokirja kuullaan kahdessa osassa arkipäivisin klo 9.30 ja 15.30 …

Viidakkokirja Lue lisää »

Yhteistyösuunnitelmia ja uusia kuvioita

Terveisiä blogin lukijoille! Tässä onkin vierähtänyt hetki niin, ettei ole juuri ehtinyt pysähtyä kirjoittelemaan. Olemme viimeksi kuluneiden viikkojen aikana tavanneet muutamia tahoja, joiden kanssa Lasten oma radio voisi tehdä yhteistyötä. Koska neuvottelut ovat muiden osalta vielä kesken, niin ei niistä nyt sen enempää. Ensimmäinen yhteistyö, jonka voi jo paljastaa, ovat Tavastian lastenkonsertit Helsingissä. (Allekirjoittanut lupautui …

Yhteistyösuunnitelmia ja uusia kuvioita Lue lisää »

Lasten oman radion kysely

Lasten oma radio on nyt toiminut kaksi kuukautta, ja ohjelmisto kasvaa ja kehittyy vähitellen. Koska haluamme palvella nimenomaan teitä kuulijoitamme, niin pyytäisimme teitä nyt vastaamaan näihin aikatauluun ja ohjelmasisältöön liittyvin kysymyksiin. Voitte myös vastata vain osaan kysymyksistä. Lähettäkää vastauksenne osoitteeseen toimitus(at)lastenradio(dot)fi 1. Kuunteluajat ja kuuntelijatKuinka usein teillä kuunnellaan Lasten omaa radiota? Minä kellonaikoina teillä mieluiten …

Lasten oman radion kysely Lue lisää »